Käytiin ottamassa pari kuvaa jälkikasvusta:
Ultrapossu Ultrapossu2

Tuo otus on kiinalaisen kalenterin mukaan täysi sika, siis koko raskausaika on sian vuotta alusta loppuun saakka. Tulee isäänsä, eli on sika jo syntyessään. Tosin isä on sitä ihan muista syistä. Tuolla horoskooppipohjallahan isä on oikea pukki. Laskettu aika on hyvin lähellä jouluaattoa. Kun nämä kaksi asiaa yhdistää, tekee se lapsesta joulupossun.

Arvioitu syntymäaika laittaa myös mietityttämään asiaa myös uskonnolliselta näkökantilta. Jeesus on huhujen mukaan, ja jonkun 520-luvulla eläneen munkin laskuopin mukaan, syntynyt 24.12 vuonna 0. Tästä toki kiistellään, mutta silti täytyy miettiä onko meillä syytä nimetä Joulupossu mahdollisesti Jeesus 2.0:ksi? Toisaalta jos nk. “historia” yrittää toistaa itseään, niin voisin olettaa, että vanhempienkin tulisi vastata esikuviaan. Mitenkäs on?

Jeesus oli perheensä esikoinen. Check.

Jeesuksen isä Josef oli puuseppä. Joulupossun isän peukaloihin sattuu taputtaessa, kun on peukalot niin keskellä kämmentä. Jos bittinikkarit ja ohjelmistoarkkitehdit lasketaan, niin sit tää kyllä menis läpi. Check .

Jeesuksen äiti Maria oli neitsyt… Yeah, right! Partenogeneesistä ei ollut tälläkertaa kyse.

Jeesus syntyi Betlehemissä, kun äiti ja isä menivät verotettavaksi. Joulupossun äitiä ja isää kyllä verotetaan ihan ilman Betlehemiin lähtemistäkin. Säästyypä yksi aasimatka. Half-a-Check

Kaksi ja puoli pistettä neljästä ei ole ihan huono tulos. Jäämme innolla odottamaan, että saako isä joskus tulevaisuudessa viiniä hintaan 0,79 € / kuutiometri.