Murren mitta täyttyi (jälleen) Windowsin kanssa. Kokeillaanpa kuinka pärjään Linuxin kanssa. Yritetään Fedoralla. Miksi Fedora? Koska eräs hyvä ystäväni on käyttänyt kyseistä distroa jo pitkän aikaa ja ongelmien sattuessa voin ottaa puhelmen käteen ja kysyä neuvoa. Tämä on ollut tarkoituksena tehdä jo pitkän aikaa sitten. Miksi en ole sitä jo tehnyt silloin?
Jopas on päässyt aikka vierähtämään viimeisestä entrystäni. Lienee sanomattakin selväää, että on ollut vähän kiirusta. Enää ei onneksi työpäivän pituus ole oletuksena 10 - 12 tuntia, vaan hieman vähemmän. Aikaa kirjoittamiselle ei jää, kun kotonakin pitää tehdä kaikenlaisia juttuja.
Tällä viikolla on kauan odotettu talviloma, ilman talvea tosin. Pari ensimmäistä päivää menikin sitten vain koomatessa ja maksimoiden rentoutumista. Tänään jo hieman kykenee tekemän muutakin, kuten vaikkapa käymään hammaslääkärillä vuositarkastuksessa. Tarkastuspa hyvinkin. Tulin takaisin kotiin ilman yhtä viisaudenhammasta. Tonen lähtee pois vapun jälkeen.
On se kyllä ihan erilaista toimintaa, kuin mitä muistaa lapsuudesta tai mitä kaverit ovat kertoneet viisaudenhampaan poistoista. Ihan pelkkiä kauhutarinoita kaikki. Lapsena on suusta revitty hyvä nippu hampuja ja muistaakseni siinä oli aina aivan hillitön urakka. Suussa oli vähintään kolmekymmentä työkalua ja vähintään kaksi paria käsiä. Lopputilanteessa hammas oli poissa ja suu oli täynnä pumpulituppoja. Kaverit tottakai aina pelottelevat omilla kokemuksillaan viisauden hampaan poistoista. Jos ei ientä leikata auki sirkkelillä, niin hammas räjäytetään kappaleiksi ja ja tikkaan jääneet sirut revitään väkivalloin yksitellen pois. Oma kokemukseni oli täysin päinvastainen kuin mitään mitä olin odottanut. Hammaslääkäri puudutti ikenen (ja palan poskea ja nielua) ja otti pienen taltan näköisen työkalun käyttöön. Taltalla hän väänteli ja käänteli jotain ja kuulin hampaasta rutinaa ja rasahtelua, mutta kipua ei tietenkään tuntunut. Myöhemmässä vaiheessa mukaan tuli pihdit, joilla hampaalle “annettiin liikuntaa”. Lopulta hammas lähti kiltitsti. Koko tarkastukseen oli varattu puoli tuntia, minkä aikana siis kampaat kuvattin, hammaskivi raavittiin ja viisauden hammas revittiiin pois. Yhtään pumpulituppoa ei koko operaatiossa tarvittu. Puudutus tuntuu nyt lähes kadonneen ja kipua ei juurikaan ole tuntunut.
