disclaimer [dɪs'kleɪmər] s oik vastuuvapauslauseke
YleistäThursday 11th Jan 20:53

Vihdoin sain sen pitkään odottaneen homman tehtyä, eli (lähes) kaikki omistamani DVD:t fiksussa ja selattavassa muodossa. Jee. Ihan omin käsin en kuitenkaan moiseen olisi ryhtynyt, vaan hyödynsin ohjelmaa nimeltään DVD Profiler. Rekisteröitymällä saa ilmaisversion lisenssit, joka on vain marginaalisesti rajoitettu ja mukana tulee ihan hillitty mainosbanneri ohjelman yläreunaan. Omaan listaan voi leffoja lisätä joko naputtelemalla paketin viivakoodin numeroita tai pudottamalla kiekon DVD-asemaan, jolloin tunnistus tapahtuu levyn sisältämästä Disk-ID:stä. Putiikin tietokantoihin ovat käyttäjät itse lisänneet tiedot DVD-paketeista, mm. kansikuvat ja vähän ekstraakin. Ohjelman käyttäjt itse voivat rekisteröityä contributoreiksi (tai oikeastaan pyytää moisia oikeuksia), jolloin pääsee lisäämään ja muokkaamaan olemassaolevien elokuvien tietoja. Myös suomalaisia käyttäjiä näyttää olevan reilusti, sillä lähes kaikki suomesta hankitut elokuva tulivat tunnistetuksi viivakoodin numerosarjalla heti. Kaikkiaan koko listasta jäi muutama tunnistamatta viivakoodista, jolloin jouduin käyttämään Disk-ID:tä. Pari kertaa tunnistus tunsi vain jonkin muun pohjoismaan version (Tanska tai Ruotsi), jotka käyttävät samaa viivakoodia. Koko prosessiin meni (kaikessa rauhassa ja ohjelmaan samalla paremmin tutustuessa) about puolitoista tuntia (120 kappaletta).

YleistäMonday 8th Jan 15:41

Löytyi uusi mielenkiintoinen blogi, jota sitäkään ei todennäköisesti ole aikaa lukea (saatika sitten päivittää omaa). Paha poliisi keroo aika rajua teksitä poliisin työstä. En todellakan suosittele heikoimmille tai nuorimmille!

Muuten kuuluu hyvää, kiitos kysymästä. Oon ollu vähän kiiruinen. Jin on ollut Kiinassa viimeiset noin viisi viikkoa ja palaa ylihuomenna. Mitenköhän sitä taas selittää nää kaikki kuolleet kasvit? Olen onnistunut todennäköisesti ylikastelemaan puolet talouden viherkasveista ja kuivamaan toisen puolen. Luulis nyt, että aikuinen mies kykenee edes kaktuksen pitämään hengissä. Tosin se taisi kuolla ihan valon puutteeseen ja parvekkeen ovesta tulevaan vetoon (samaan piikkiin pisän muitakin). Onneksi jo sain itsestäni sen verran irti, että siivosin välillä, ettei ihan viimehetkellä tarvi taas lainata sitä puskutraktoria siirtämään romuja pois lattioilta.

Jos kävisi vaikka kukkakaupassa ja hankkisi uusia tilalle. Homaisikohan sitä kukaan? Ei kai.