Nimetön

Kiina on alkanut avaamaan web sensuuriaan aika merkittävästi sallimalla Wikipedian käytön tietyiltä osin. Mielestäni loikka on suuri ja oikeaan suuntaan. Suomessa otettiin vähintään yhtä iso loikka lähes samaan aikaan ja tehtiin päätös internetin sensuroimisesta. On mahdollista, että tästä se alamäki sitten alkaa…

Viikko takaperin koetut kirjamessut inspiroi sen verran, että lukemiselle on kummasti alkanut löytyä lisää aikaa. Jo jonkin aikaa ennen messureissua tuli aloitettua paha kulttuuriaukon paikkaaminen aloittamalla H.P. Lovecraftin novellikokoelma Omnibus 3: The haunter of the dark. Messuilta jäi käteen pari kirjaa Terra Cognitan standilta. Keveksi viihdykkeeksi hankin Raymond Smullyanin kirjan nimeltään “Mikä tämän kirjan nimi on?“, joka sisältää eritasoisia loogisia ongelmia. Toistaiseksi vastaan on tullut pääosin vaikeustasoltaan helpohkoja pulmia ja ainakin yksi selkeä virhe kirjoittajalta. Toinen TC:n kirja, jonka hankin on Steven Johnsonin Kaikki huono on hyväksi. Selaillessani kirjaa löytyi ihan mielenkiintoisia perusteluja, miksi usein tylsistyttävä massaviihde onkin hyväksi mielelle. Ostopäätökseen vaikutti esimerkiksi vertailu Starsky & Hutch-sarjan jaksojen eteneminen verrattuna Lostin jaksoihin.

Muuta luettavaa kotiin kannoin Douglas Adamsin The Ultimate Hitchhiker’s Guiden. Onhan tuo jo kovin tuttu minulle, mutta Jinille uusi tuttavuus. Osa liftarikirjoista on kyllä jäänyt alkuperäiskielellä lukematta, joten korjaantuu sekin ongelma tässä samalla. Yksi ihmetyksen aike on kuitenkin tässä kirjassa se, että mistä ihmeestä ne sivut on tehty. Peräti 832 sivuinen kovakantisen möhkäleen kuvittelisi painavan useita kiloja, mutta ei tämä. Painoa on peräti yhden kilon (Amazon -> Product Details -> Google calculator).

Odottamaton ostos messuilta oli Hanhiemon satuaarre. Jin on jo pitkään ollut kiinnostunut Suomessa lapsille kerrottavista saduista ja tarinoista. Tarinoita en juurikaan muista, mutta kun Hanhiemo tuli WSOY-hyllyissä vastaan, oli se aivan ehdoton ostos. Tätä samaa kirjaa on pikkupoikana minulle luettu vaikka kuinka. Kyseessä on sahdeskymmenesseitsemäs painos, eikä ulkoasu ole muuttunut mihinkään. Jokainen kirjassa oleva kuva muistui hyvin lapsuusajoilta. Luulenpa, että äiti vielä tietää missä se alkuperäinen on ja ihmettelee, miksi en pytänyt häneltä sitä. No, mutta kun tästä tuli vain niin hyvä mieli, etten raskinut jättää ostamatta. Jos en tuota olisi ostanut, olisin todennäköisesti yhtä Wagner-pehmopossua rikkaampi.