disclaimer [dɪs'kleɪmər] s oik vastuuvapauslauseke
TyöjuttujaFriday 29th Sep 11:03

Tulipa sitten ravattua ympäri Suomenmaata. Yhteen viikkoon saa mahtumaan koulutuspäivän Helsingissä, pari työpäivää Oulussa ja jonkun päivän asiakkaalla palvereissa. Nyt on ainakin kiireimmät juoksut juostu ja vaikuttaa siltä, että ensiviikosta alkaen työt rutinoituvat hieman. Toivottavasti ei liikaa, eikä liian pitkäksi aikaa. Olisiko jollakin koulutettua apinaa, jolle voisin delegoida pari hommaa?

Toisaalta voi olla että edessä on vielä hyvinkin mielenkiintoinen projekti, missä pääsisi ottamaan harppauksen (ehkä hieman liiankin ison) kohti pitempiaikaista tavoitetta, eli arkkitehdin titteliä. Projektiluonteinen työ sopii minulle paremmin kuin jokapäiväiset rutiinit. Tulevat uudet työtehtävät ovat vielä hieman epäselvät, mutta eiköhän ne aikaa myöden selkiinny.

Press It - Verkosta löytyneitä, Tekno-oikeuttaFriday 15th Sep 14:19

Vihdoinkin alkaa tapahtua. Irlannissa tallennusvelvollisuus direktiivi laitetaan oikeuden tuomittavaksi. EFFIllä on oma tiedotteensa aiheesta.

Press It - Verkosta löytyneitä, Tekno-oikeutta 9:35

Toistaiseksi digitv (koko hässäkkä, eikä vain jokin tietty osa) on aiheuttanut minulle vain ärsyyntumistä. Lähinnä jurpii se tapa, millä koko järjestelmä runnottiin läpi ja tämä digiboxien hankkimispakko. Jo ennen digihässötystä tuli nuristua tv-lupamaksun suuruudesta suhteessa tavattoman huonoon tarjontaan. Televisiosta kun ei oikein tule juuri mitään katsomisen arvoista. Joitakin elokuvia tulee katsottua, mutta niitäkin tulee mielummin ostettua DVD-formaatissa omaksi. Huomattavasti mieluisampi vaihtoehto tv-maksulle olisi maksaa vain niistä ohjelmista, joita katsoo. Omalta kannaltani ainoa hyöty televisionlähetysten digitalisoitumisesta on se, että tv-lupamaksua ei tarvi maksaa kun jättää sen digiboxin kauppaan. Voin sitten niitä DVD-elokuviani katsella kaikessa rauhassa.

Nettitelevisiolla on mahdollisuus. Kovin paljoa en vielä ole ehtinyt tutstua nettitelevisiotarjontaan, mutta ajatuksena vaihtoehto tuntuu huomattavasti paremmalta kuin digihössötys ja täysin mainostempuksi jääneet HD-valmiit (joka on toinen yök, yök) televisiot. Tietokoneiden näytöt ovat jo pitkään päässeet noihin HD-resoluutioihin ja niitä saa jo samoissa kokoluokissa televisioiden kanssa. Tämä antaa heti nettitelevisiolle paremmat lähtökohdat, sillä monilla on laitteisto jo valmiina vastaanottamaan normaalia televisiolähetystä korkeatasoisempaa kuvaa.

Nettitelevisioissa on helppo toteuttaa mahdollisuus katsoa ohjelmat juuri silloin kun siltä tuntuu. Tämä tekee televisiosarjojen orjuuttamien elämästä paljon helpompaa. Mainosrahoitteiset ohjelmat sopivat myös nettitelevisioon. Mainosnettitelevisioon voidaan myös lisätä mahdollisuus katsoa ohjelma ilman mainoksia, mistä kuluttaja voisi maksaa hieman. Ihan jokaisen oman valinnan mukaan. Kokonaisuudessaan nettitelevisio vihdoin mahdollistaa maksamisen vain siitä, mitä katsoo.

Ainkin joku on kanssani samaa mieltä, että tulevaisuus on nettitelevisiossa. Mediakaista-tv ainakin vaikuttaa lupaavalta alulta. Toistaiseksi sisältö on vähäistä ja kuvanlaatu jää jalkoihin kaikille isoille televisiokanaville, mutta kyllä se läjän paikallistelevisioita lyö laudalta.

Press It - Verkosta löytyneitäTuesday 12th Sep 7:53

Ylioppilaslehden verkkosivuilta löytyi valtiovarainministeri Eero Heinäluoman haastattelu “Maailmassa on virhe: Miksi opintotuki ei nouse?“. Haastattelu näyttää jälleen esimerkillisesti sen, että isoja päätöksiä tekemässä on mukana ihmisiä, jotka eivät ole ihan kaikista asioista ajan tasalla.

Muistuu vieläkin mielee joskus ammoisina aikoina eräskin Aamulehdessä ollut haastattelu, jossa tiedusteltiin silloisen kulttuurimisterin tietämystä kulttuurin kustannuksista tavalliselle kuluttajalle. Elokuvalipun hinta oli tällöin jotain kymmenen markan tienoilla (tai enemmänkin) ja ministeri oli kovasti sitä mieltä, että kahdella-kolmella markalla saisi lipun.

Moni muukin taitaa muistaa Hornet-kauppoja tehneen puolustusministerin tiedonannon uusien hävittäjien asejärjestelmistä: “Kai niihin jotain pommeja tulee… .Ja raketteja kans”.

Tekno-oikeuttaWednesday 6th Sep 15:40

Muistatteko sen lähes vuoden takaisen Liikenne- ja viestintäministeriön, etenkin Ministeri Huovisen(sd) itsensä, myllyttämän päättömän Lapsipornosensuuri-jutun? Siitähän keskusteltiin lähes kaikkialla. Silloin tuli taas leikittyä kunnon kansalaista ja kerroin mieleipiteeni Ministeri Huoviselle sähköpostitse. Kiteytettynä viestini sisältö oli seurraavanlainen: “Ministeri Huovinen! Älkää runnoko tällaista asiaa väkisin läpi ja hyppien kaikkien varpaille ja ihan sokkona, vaan tehkää se fiksummin. Ottakaa asioista selvää ja suunnitelkaa homma huolella. Älkäkää uskoko Railaksen selvitystä(pdf)” Kylläpä ministerillä onkin kiireinen avustaja, kun ei ole ehtinyt edes välitää sitä kaikille kysyjille lähetettävää valmispostia. Tänään sellainen kuitenkin kolahti postilaatikkoon. Tässä koko maili:

Hyvä Murre(*,

Kiitos yhteydenotostanne! Pahoittelen, että vastaukseni on näin paljon viivästynyt.

Lapset eivät kykene ilman aikuisten apua suojelemaan itseään. Siksi on tärkeää, että vastuullinen yhteiskunta ja vastuulliset aikuiset tekevät kaikkensa, jotta kaikille lapsille voidaan taata turvallinen lapsuus.

Perusoikeudet eivät milloinkaan ole absoluuttisia, vaan kansainvälisten ihmisoikeussopimusten perusperiaatteisiin kuuluu, että niihin liittyy aina myös vastuu, ja että niitä voidaan tietyin perustein rajoittaa.

Lapsiporno tehtiin laittomaksi Suomessa vuonna 1997. Nykyiset vuonna 2004 uudistetut säännökset sisältyvät rikoslakiin. Lain mukaan rikoksena rangaistavaa on valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana, viedä maasta, tuoda maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa esitetään lasta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla. Myös hallussapito on rikos.

Lakimuutokset merkitsivät samalla sitä, että sananvapautta rajoitettiin. Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyn taustalla on lapsen perustuslaissa turvattujen oikeuksien suojeleminen. Näin ollen voidaan hyväksyä sananvapauden rajoittaminen perusoikeutena. Hallussapidon osalta valiokunta totesi, että sillä pyritään suojaamaan lasta joutumasta sellaisen seksuaalisen väärinkäytön kohteeksi, jota lapsipornon valmistaminen merkitsee. Lapsipornoon liittyviä rikoksia ei voida siten suojata sananvapauteen vetoamalla.

Elokuussa 2005 liikenne- ja viestintäministeriön, oikeusministeriön, sisäasiainministeriön ja valtakunnansyyttäjänviraston edustajat pitivät tarpeellisena, että Suomessa ryhdyttäisiin muiden pohjoismaiden ja Ison-Britannian tavoin vapaaehtoisuuden pohjalta rajoittamaan pääsyä lapsipornosivustoille.

Teleyritykset ovat ilmoittaneet olevansa valmiita aloittamaan suodatuksen saatuaan lapsipornosivuja koskevan listan poliisilta. Liikenne- ja viestintäministeriön teettämän selvityksen mukaan lainsäädännössä ei ole esteitä sille, että teleyritykset itsesääntelyn pohjalta rajoittavat pääsyä ulkomaisille lapsipornosivustoille. Käytännössä toiminnan esteeksi on muodostunut poliisihallinnon epäily siitä, että poliisi ei voisi luovuttaa listaa nimenomaisen säännöksen puuttuessa.

Tämän johdosta liikenne- ja viestintäministeriössä on nähty tarpeelliseksi aloittaa sellaista erityislakia koskeva valmistelu, jolla varmistetaan poliisille oikeus luovuttaa laatimansa luettelo internetin lapsipornosivuista teleyrityksille. Laissa aiotaan järjestelyn läpinäkyvyyden varmistamiseksi säätää kahdenlaisista oikeussuojakeinoista. Toisaalta kyse on sen varmistamisesta, että luettelosta voidaan poistaa sinne mahdollisesti aiheetta joutuneet sivustot. Toisaalta tietosuojavaltuutetulle aiotaan säätää oikeus niin halutessaan saada luettelo nähtäväkseen.

Lakiesitys annettiin Eduskunnalle kesäkuussa ja sen käsittely alkaa syksyllä. Lain valmistelussa pyrittiin pitämään kansalaisjärjestöt tiiviisti valmistelutyössä mukana, ja yleisö asianmukaisesti valmistelun etenemisestä tietoisena. Lakiesityksessä ei otettu kantaa siihen, pitäisikö suodatuksesta sopia erikseen asiakkaan ja operaattorin välillä. Jotkut operaattorit saattavat näin toimia. Operaattorit voivat tosin tehdä myös yksipuolisia sopimusmuutoksia riippuen sopimusten sisällöstä.

En ole missään vaiheessa sanonut, että näillä toimilla voisimme kitkeä pedofiilien toiminnan kokonaan, mutta mielestäni emme voi myöskään vain sivusta seurata tätä vastenmielistä ja rikollista toimintaa.

Ystävällisin terveisin,

Susanna Huovinen
Liikenne- ja viestintäministeri

*( Vaihdoin oman nimeni nimimerkkiini.

Fine, fine. Mielestäni tuosta sensuurilistasta pitäisi ehdottomasti tehdä täysin julkinen dokumentti. Mutta ok kunhan sitä vain pidetään kunnolla silmällä, ettei sinne eksy yhtäkkiä jotain muuta sensuroitavaa, kuten esimerkiksi tällaista kritiikkiä sosiaalidemokraateista.

Näyttääkin siltä, että ministeri Huovinen onkin kääntänyt kelkkansa. Nykyään hän onkin sitä mieltä, että verkkosensuuri on vanha juttu ja kaikki asiat pitää olla myös pomon luettavissa.