disclaimer [dɪs'kleɪmər] s oik vastuuvapauslauseke
YleistäTuesday 29th Aug 13:52

Vietimme viikonlopun Reposaaressa Siikarannan leirintäalueella. Syy reissuun oli siellä järjestetty PWTS-leiri. Jälleen on kaikki paikat hellinä ja mustelmilla. Itseasiassa ainoat paikat, jotka jäivät ilman jälkiä ovat alaselkä ja alasuojatut alueet. Koska keli oli puolellamme, harjoiteltiin ulkona puistossa meren rannalla. Suoritin leirillä myös toisen asteeni.

Lauantaina harjoitusten jälkeen leirintäalueella vietettiin leikkimielinen kolmen lajin turnaus. Lajeina olivat pystypaini, kirveenheitto ja chi saon ja merimiespainin yhdistelmä, eli toisen pudottaminen kuormalavan kokoiselta alueelta käyttäen chi sao-tekiinkoita. Arpaonnen takia pääsin pystypainissa heti toiselle kierrokselle, jossa putosin pitkän ja suhteellisen tasaväkisen väännön jälkeen lajin lopulta voittaneelle kaverille. Kirveenheitossa yritettiin heittää Fiskarssia kiinni puulankkuun. Heittoja oli kolme per kierros ja kaksi kierrosta kaikille heittäjille. Pisteytys: 2p kirves jää lankkuun kiini, 1p kirves jää taustaan pystyyn. En ihan jäänyt viimeiseksi, sillä keräsin pistesaldokseni puoli pistettä kisan tyylikkäimmästä heitosta. Chi sao lavalla etenin jopa finaaliin asti, vaikkakin yhden kierroksen ottelun loikkasin yli jälleen hyvällä arpaonnellani. Palkintoina jokaisen lajin voittaja sai pullon Corona-olutta ja energiapatukan tms. Kisojen jälkeen chi sao lava poltettiin grillikatoksessa polttopuiden puutten vuoksi. Puita piti käydä nipistämässä kokosta, joka oli kasattu Venetsialaisia varten.

Hauskaa oli, vaikka tuntui kyllä, että harjoitukset jäivät molempina päivinä hieman lyhyeksi.

Tekno-oikeuttaWednesday 16th Aug 18:23

Roskaposti on pahinta sontaa mitä netissä liikku (mukaanlukien myös kaikki törkysivut). Yleensä suomalaiset pääsevät helpommalla, sillä roskaposti on suurimmaksi osaksi englanniksi. Suomalainen spammi on harvinaisempaa, mutta sain siitä osani helmikuussa. Tänään kolahti postilaatikosta isohko kirje Tietosuojavaltuutetun toimistosta. Mukana oli kirje, missä käydään läpi läjä asiaan kuuluvia lakipykäliä ja mainita, että ovat ottaneet yhteyttä yritykseen, joka harrastaa ei-toivottua sähköistä suoramarkkinointia ja ovat ohjastaneet heitä. Odottelen yhä niitä lain velvoittamia tietoja heidän henkilötietorekisteristään ja myös tietoa siitä, miten sinne rekisteriin olen joutunut. Enpä jaksa uskoa, että kukaan niitä jaksaa minulle lähettää. Olisi kiva tietää mitä on liikkunut tuon tyypin mielessä (jonka tarvittaessa voisin nimeltäkin mainita), kun ensin moista lähettää eikä reagoi millään tavoin vaikka lakipykälät alleviiivaten lähetän selvityspyynnön omista tiedoistani. Tekisi kovastikin mieli kertoa kaikille tuon yrityksen nimi ja levittää pahaa sanaa pitkin nettiä, mutta en vajoa heidän tasolleen.

Mistään pikkufirmasta ei siis ole kyse. Roskapostia lähetti eräs myyntipäällikkö yrityksestä, joka mainostaa muunmuassa yhteistyötään Fortumin, Metson ja Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa.

Yleistä 12:31

Pitkä viikonloppu Ropeconin troubleshooterina on takana ja oli ihan paras tänä vuonna järjestetty Ropecon ikinä! Reissusta jäi käteen hyvän mielen ja hauskojen juttujen lisäksi uusi lautapeli Uudet Löytöretket ja yllytyksen jälkeen myös miniatyyripeli Dreamblade.

Ensivuodeksi täytyy pitää jälleen harkita vakavasti, että ottaako jälleen pääasiallisesti yövuoroja. Yövuorot ovat niitä kaikkein monimuotoisempia ja hauskimpia. Aikataulullisesti ne kuitenkin ovat hieman hankalia, koska minulla on yöaikaan tapana nukkua. Jos nukkuminen pitää tehdä päivällä, menee päiväkin hieman hukkaan. Onneksi kuitenkin pääsin kuuntelemaan kutsuvieras Kenneth Hiten esitelmiä pahoista enteistä ja salaliitoista. Valitettavasti yleisön kysymykset eivät pääosin sytyttäneet tai johdattaneet keskustelua kovin pitkälle.

Rennompaa otetta pitivät yllä Star wreckin ja Energian pääjehut Atte Joutsen, Samuli Torssonen, Jarmo Puskala ja Timo Vuorensola. Kaiken hyvän lisäksi conissa esitettiin Star Wreck: In the Pirkinning live-kommenttiraidalla.

Ensivuonna Espoo kutsuu jälleen, ellei Dipoli käy liian pieneksi.

YleistäWednesday 9th Aug 10:20

Mainitsin aiemmin F-securen reverse engineering kisasta, jonka he järjestivät Assembly-tapahtumassa. En ollut tapahtumassa, enkä siis osallistunut kisaan. Päätin kuitenkin käyttää kahvitaukoni tehokkaasti ja kokeilla miten olisin kisassa pärjännyt. Vertailukohdat löytyivät kisan virallisilta sivuilta. Ensimmäinen taso oli hävyttömän helppo ja itseasiassa tuo sivujen mainitsema viisi minuttia alittui helposti. Tosin onkohan aika vertailukelpoinen, kun suoritustilanne on aika erilainen? Toiseen tasoon sitten vierähtikin loput kahvitunnista ja vähän ylikin, vaikka aika pitkälle taisinkin päästä. Hex dumpista irtosi kyllä ihan hyvä läjä mahdollisia avainsanoja, mutta oikeaa ei löytynyt. Olisi siis ilmeisesti pitänyt jostain löytää sopiva ohjelma, jolla olisi päässyt avaamaan koodin suoritusta. Tällaista ohjelmaa kun en kokemattomana yhtäkkiä keksinyt päätin antaa olla. Aikaakin oli jo ehtinyt vierähtää lisää. Ehkä jatkan myöhemmin ja löydän vastauksen, kenelle respektiä pitää lähettää… Kolmas ja viimeinen taso voikin sitten olla jo vaikeampi ja jäädä kokonaan suorittamatta.