Lueskellessani Vammaisen vartalon kuvia tuli ihan sattumalta mieleen, että meidän hääkuvat on otettu ja suurin osa jo saatu haltuun. Loput toivottavasti saadaan tänään. Kuvien ottamiseen meni aikaa viisi tuntia. Mukana kaikkiaan viisi asukokonaisuutta ja 101 otettua kuvaa. Suurin osa kuvista onnistui niin hyvin, että halusimme pitää ne. Kaikkiaan siis 78 kuvaa jäi haaviin. Näistä tehttin muutama iso taulu (isoin on kooltaan noin puoli metriä x metri) ja muutama hieman pienempi. Lisäksi kaksi albuimia ja sellainen timantinmuotoinen muovikoriste, johon meidän kuva painettiin. Lisäksi otettiin kiitoskortit samaisesta studiosta. Hintaan (muistaakseni 170 euroa) kuului myös mm. hääasujen lainaus, hääkampaukset ja -meikit, mutta nämä jätämme käyttämättä. Jinin tädin kampaamo on tuossa aivan lähellä, jossa käymmäe hoitamassa päät kuntoon. Yksi asia on hieman hämmentänyt. Tämä minun Ei Yhtään Minkään Värinen hiusväritys on paikallisten mielestä se kaikkein ihanteellisin. Johtuu kuulemma osittain siitä, että tällaista väriä ei saa pullosta. Itseäni on aina kismittänyt, kun hiusten väriä kysyttäessä ei oikein osaa sanoa mitään muuta kuin “on ne jokseenkin vaaleat, muttei kuitenkaan kovin paljoa”.

Saatiin kuvat myös sähköisessä muodossa, joten pistän näytille jahka saan CD:n käsiini. Tällä hetkellä kiekko on Jinin veljellä, joka käy teettään yhdestä kuvasta häihin seinän kokoisen version.