Paras synttärilahja minkä mies voi saada on ikioma vaimo. Pokamies Murresta tehtiin siis tänään ukkomies. Kävimme JC:n kanssa tänään kello 14:00 Tampereen Maistraatissa sanomassa toisillemme ‘Tahdon’ ja ‘I do’, jonka lälkeen siirryimme Saludiin ruokailemaan. Saludista siirryimme residenssiimme nauttimaan kuohuviiniä, kakkua ja kahvia. Kaikki meni loistavasti. Toinen todistajistamme, Eugienna, antoi meille lahjaksi Kiinasta tuodun lipaston. Tai itseasiassa voidaan sanoa, että lipasto toimi vain lahjapaperina, sillä sen sisältä löytyi läjäpäin kaikkea muuta kivaa. Toinen todistajamme Anssi lahjoitti myös jotain täysin odottamatonta, eli pullon Dom Pérignon shampanjaa, vuosimallia 1996. Luulenpa, että ilmeeni oli näkemisen arvoinen kun sain laatikon käsiini.
Moiralle tiedoksi: Kyllä saa. Tosin jos kommenttisi liittyi jotenkin yllämainittuun juttun, niin kuka ryökäle kieli asiasta etukäteen?
Edit 22:41 (Eikä saa kuittailla, että tähän aikaan hääyöstä kirjoitetaan blogia. Pakkohan sitä on jollain tappaa aikaa, että päästään huomisen puolelle. Vaimo kun ei malta mennä nukumaan ennen kuin saa huomenlahjansa.)
Sanat tälle päivälle:
Pullon mukana tullut lehtinen/kirjanen.Eight minutes from sun to earth.
Long hours of August warmth to mature the grapes.
Seven years of maturing: the shadows of the cellars breathe energy, depth and brilliance into Dom Pérignon.Then, finally, the magic moment when Dom Pérignon 1996 bursts from the bottle to enchant the eyes and the palate with its unique, sparkling magnanimity.
Tekstiviesti Jinille Songchunilta.Samat ilot,
samat surut.
Samat teill on leivänmurut.Sama tuska,
sama hätä.
Toinen toistaan ällös jätä!

Onnea!
Comment by yoe — Wednesday 1st Mar @ 2:35
En kerro kuka kieli ^_^ Onnea vielä uudestaan näin julkistamisen jälkeen! Kestäköön koko elämän.
Comment by Moira — Wednesday 1st Mar @ 14:59
Yoe: Kiitos :)
Moira: Ilkimys! Kerro heti tai puren sua nilkkaan. *grrr*. Dugi antoi aamulla puhelimessa ymmärtää, että lähipiiristä todellakin löytyisi joku kiero ihminen. Kieroja ihmisiä pitää myös purra nilkkaan.
Comment by murre — Wednesday 1st Mar @ 17:01
Niin onnea nuorelle parille täältä rannikoltakin.. Toivottavasti ehdittäisiin törmäämään kun viikonloppuna olisimme tulossa käymään Treella.
Comment by Gifford — Thursday 2nd Mar @ 0:19
Gifford, pääseekö siis Tiitiäkin näkemään? Ehdottomasti pitää päästä näkemään.
Comment by murre — Thursday 2nd Mar @ 10:49
Eiköhän me voida luvata, että pääsette näkemään Tiitin. Ohjelman pakolliset on käydä papalla ja tädillä, joten eiköhän me ehditä. Täytyy vain antaa söpöysvaroitus näin etukäteen… :D
Comment by Suvi — Thursday 2nd Mar @ 11:59
Ollaan tulossa kaikin, että eiköhän hänetkin siinä sitten tule esiteltyä :)
Comment by Gifford — Thursday 2nd Mar @ 14:19
Pah! Onnelliset aviomiehet eivät pure kieroja lähimmäisään nilkkaan. Onnellisia hetkiä herrasväelle, pitää oikeasti ehtiä istumaan alas joskus lähitulevaisuudessa, jotta tuota teidänkin säteilyänne pääsee näkemään.
Comment by dugi — Monday 6th Mar @ 11:25
Taisin jo keksiä kuka välitti tiedon ja mistä hän sen tiedon sai. Hänen nilkkaansa en viitsi purra, sillä se saattaisi vaikeuttaa todella paljon harrastustoimintaansa. Sikäli kun muistan oikein, niin asia kerrottiin hänelle siinä vaiheessa kun juttua ei oltu vielä aivan loppuun asti ajateltu. Pävämäärä oli muistaakseni juuri saatu päätettyä. Tuolloin harkittiin yhä isompaa määrää ihmisiä mukaan juhliin. Myöhemmin päätimme pitää vihkimisen vaivihkaa häiritsemättä ihmisten arkitouhuja (myös tilojen pienuus vaikutti asiaan). Suunnittelemme kyllä jonkinmuotoista yhteistapahtumaa, tai paria, jahka molempien työkiireet rauhoittuvat.
Comment by murre — Monday 6th Mar @ 11:53