disclaimer [dɪs'kleɪmər] s oik vastuuvapauslauseke
YleistäTuesday 28th Feb 20:41

Paras synttärilahja minkä mies voi saada on ikioma vaimo. Pokamies Murresta tehtiin siis tänään ukkomies. Kävimme JC:n kanssa tänään kello 14:00 Tampereen Maistraatissa sanomassa toisillemme ‘Tahdon’ ja ‘I do’, jonka lälkeen siirryimme Saludiin ruokailemaan. Saludista siirryimme residenssiimme nauttimaan kuohuviiniä, kakkua ja kahvia. Kaikki meni loistavasti. Toinen todistajistamme, Eugienna, antoi meille lahjaksi Kiinasta tuodun lipaston. Tai itseasiassa voidaan sanoa, että lipasto toimi vain lahjapaperina, sillä sen sisältä löytyi läjäpäin kaikkea muuta kivaa. Toinen todistajamme Anssi lahjoitti myös jotain täysin odottamatonta, eli pullon Dom Pérignon shampanjaa, vuosimallia 1996. Luulenpa, että ilmeeni oli näkemisen arvoinen kun sain laatikon käsiini.

Moiralle tiedoksi: Kyllä saa. Tosin jos kommenttisi liittyi jotenkin yllämainittuun juttun, niin kuka ryökäle kieli asiasta etukäteen?

Edit 22:41 (Eikä saa kuittailla, että tähän aikaan hääyöstä kirjoitetaan blogia. Pakkohan sitä on jollain tappaa aikaa, että päästään huomisen puolelle. Vaimo kun ei malta mennä nukumaan ennen kuin saa huomenlahjansa.)

Sanat tälle päivälle:

Eight minutes from sun to earth.
Long hours of August warmth to mature the grapes.
Seven years of maturing: the shadows of the cellars breathe energy, depth and brilliance into Dom Pérignon.

Then, finally, the magic moment when Dom Pérignon 1996 bursts from the bottle to enchant the eyes and the palate with its unique, sparkling magnanimity.

Pullon mukana tullut lehtinen/kirjanen.

Samat ilot,
samat surut.
Samat teill on leivänmurut.

Sama tuska,
sama hätä.
Toinen toistaan ällös jätä!

Tekstiviesti Jinille Songchunilta.

YleistäMonday 27th Feb 13:31

Keittiö on ollut jo käyttökunnossa hyvän aikaa. Viime keskiviikkona olivat jo ensimmäiset vieraat ihmettelemässä uudistusta. Tosin kyseiset tyypit eivät olleet aikaisemmin käyneet meillä eteistä pidemmällä, joten heidän ihmettelynsä olivat aika tavanomaisia “onpa kivan näköistä” tjsp. Puhuivat lähinnä kiinaa, joten suurin osa jutuista meni ihan ohi. Odotan mielenkiinnolla mielipiteitä ihmisiltä, jotka olivat jo ehkä hieman tottuneet meidän 70-luvun retrokeittiöön. En usko, että siihen olisi voinut kukaan täysin tottua asumatta huoneistossa vähintään vuotta. Kirkkaan oranssi seinä ja kirkkaanpunaiset kaapistojen ovet iskevät kuin tuhat volttia. Etenkin aamuisin aamupalan aikaan. En edes viitsi kertoa kuinka moiset sävyt korreloivat krapulaamuisen päänsäryn kanssa.

Koko urakasta on hieman jäänyt ristiriitaiset tunteet. Homma osaltaan mein hyvin, mutta silti pieleen. Kaikki tavarantoimituksajat menivät metsään, osa totaalisen pahasti, ja osaa asioista yhä odotellaan. Yksi yläkaapeista menee vaihtoon, sillä tehtaalla tekivät omia johtopäätöksiään asiaa sen paremmin tiedustelematta. Astianpesukoneessa lukee eri merkki, mitä alunperin tilattiin (ainoa, ja vain ainoa, ero laitteessa tosin on nimenomaan se valmistajan nimi tarra). Electrolux ja Roosenlew APK:t kun kuulemma tehdään samassa tehtaassa ja tilattaessa tuotetta varastolta myyjä kysyy vain, että kumpaan taskuun rahat laitetaan. Muutamia muitankin juttuja on jäänyt hampaankoloihin aiheuttaen harmia ja mielipahaa.

Positiivisista asioista pitää mainita ainakina se, että kaapistot vaikuttavat olevan oikein hyvänlaatuisia ja -kuntoisia. Kaapistot tulivat valmiiksi kasattuina (eivät kuitenkaan sisälle kotiin asti kannettuina vaikka niin annettiin ymmärtää kauppatilanteessa), ovet säädettyinä ja ovenkahvoillekin oli jo porattu kiinitysreiät paikoilleen (tämä kaikki oletusarvoisesti kuului kauppan). Vain yhden kaapin ovea piti hieman säätää, muutoin riitti paikoilleen kiinnittäminen. Yhdessäkään kaapissa ei ollut naarmuja tms. johtuen kuljetuksesta. Alakaappien jalat (ei siis sokkelikiinnitystä) olivat toimivia ja niitä oli reilusti mukana. Eikä missään vaiheessa kiinnitysurakkaa tullut kaapistojen rakenteesta johtuvia ikäviä yllätyksiä. Liesituuletin on juuri sellainen mikä sopii meille, ja seinälle, kuin nenä päähän. Kiitämme hyvästä ja asiantuntevasta ehdotuksesta myyjäämme, mutta astianpesukoneen olisimme kyllä voineet sittenkin hakea muualta. Mutta APKn olemassaolo on tosi kiva juttu! Kyllä niistä tiskivuoroista ja -vuorista meilläkin on joskus kinattu. (mental note: Soita sähköyhtiöön ja päivitä tiedot, ettei tasauslasku yllätä).

Nyt voikin sitten alkaa keskittymään seuraavaan projektiin eli, … Jaa enpä kerrokkaan. Palataanpa siihen ehkäpä huomanna tai viimeistään ylihuomenna.

YleistäTuesday 21st Feb 9:18

Joku soitteli ja kitisi, ettei blogi päivity. Voi voi. On ollu hieman tekemistä. Työt ja keittiöremontti ovat vieneet meneesään. Keittiö alkaa olla taas ihan keittön näköinen. Valitettavasti tavaroiden toimitusajat ovat menneetä pieleen kaikissa mahdollisissa muodoissaan. Kaapistot tulivat päivän sovitusta myöhässä ja varmuuden vuoksi kahdella eri kuljetuksella pitkin päivää. Kaikki kuitenkin samana päivänä. Osa kaapiston osista oli vääriä ja osa viallisia (onneksi vain pikkuvikoja). Asennuskuvista puuttui oleellisia tietoja. Kodinkoneita ja korvaavia kaapiston osia odotellaan yhä. Koneiden piti saapua viikko sitten ja osa kaapiston osista viime perjantaina. Lisäilin kuvia tuonne Flickriin, jos jotakuta kiinnostaa nähdä miten menee. Aivan viimeisimmästä tilanteesta ei ole kuvia. Yläkaapeissa on jo ovet paikoillaan jne.

P.S. Jälkiviisaana voin sanoa, ettei olisi pitänyt hoitaa keittiöremonttia Pirkan keittiökeskuksen kautta. Kaapit kyllä olivat hyvät (mikä ei ole ainakaan välittäjän ansiota), mutta kaikki välittäjän toiminta oli suorastaan ala-arvoista.

Yleistä, Press It - Verkosta löytyneitäMonday 6th Feb 12:03

JC:n toissaviikonloppuinen radiohaastattelu (Classic FM:n kiinalainen tunti-ohjelmassa) on kuultavissa ja luettavissa Radio86:n sivuilta.

Sivulla olevat kuvat JC:stä eivät mielestäni ole kovin onnistuineita. Todellisuudessa hän on paljon kauniimpi :) Kuvat otettu keittiöstämme ennen remontin alkamista.

Yleistä 9:52

Tästä onkin jo monesti pitänyt mainita. Keittiöremontti, se juttu josta on JC:n kanssa juteltu jo puolentoista vuoden ajan, on alkanut ja jopa päässyt hyvään vauhtiin. Itseasiassa ollaan jo aikataulusta edellä. Viimeviikolla purin lyhyemmältä seinältä yläkaapin ja aloin paikkailemaan kaapin takana ollutta epätasaista pintaa. Keittiö on rakennettu aikoinaan tuttuun tyyliin, eli “kaikki mikä ei näy voidaan jättää tekemättä”. Myös ajatusmalli “kaikki mikä pistetään seinään kiinni, pistetään niin hyvin ettei sitä saa irti repimättä puolta seinää mukana” on saanut aikoineen kannatusta. Viikonlopun aikana revittiin myös keittiön pidemmältä sivulta yläkaapit pois, joten urakan koko on alkanut paremmin hahmottua. Toki osa epätasaisuuksista jää uusian kaappien taakse piiloon, mutta ei kuitenkaan lähes kaikki. Katto on nyt pesty ja maalattu kahteen otteeseen. Muutama remonttikuva on otettu, jotka yritän ehtiä pistää näkyviin jahka saan ne kamerasta ulos.

Vaikka aikatualusta ollaankin edellä, on matkassa vielä hieman mutkia. Lattianvaihdon yhteydessä odotan yllätyksiä. Muovimattoa irti repiessä saattaa allaolevasta betonielementistä lähteä osa mukana. Lattian tasoittaminen ei ole sitä kaikista kivinta hommaa. Myös huomattiin, että keittiön vesiputkissa ei ole pikasulkuja, joten edessä on myös niiden järjestäminen. Täytyykin tästä soitella huoltoyhtiöön.

P.S. Jälkiviisaana voin sanoa, ettei olisi pitänyt hoitaa keittiöremonttia Pirkan keittiökeskuksen kautta. Kaapit kyllä olivat hyvät (mikä ei ole ainakaan välittäjän ansiota), mutta kaikki välittäjän toiminta oli suorastaan ala-arvoista.

Tekno-oikeuttaWednesday 1st Feb 16:21

Sain tänään elämäni ensimmäisen kotimaisen ei-toivotun suoramarkkinointiviestin edellisen opinahjoni sähköpostiosoitteeseen (laatikkoa ei ole, mutta viestien välitys näyttää toimivan). Kyseessä oli ihan selvästi monelle samaisen alan opiskelijalle lähetetty viesti (ilmeisesti käyttäen bcc-kentää) liittyen mainostajan koulutuspalveluihin. Tarjottava koulutus osui kyllä aika nappiin, joten hyvästä arvauksesta ei tainnut olla kyse. Viestin lähettäjänä oli joku yrityksen työntekijä omalla osoitteellaan, eikä tutumpi geneerinen mainos@yritys.com. Vedin asiasta hieman herneen nenään. Pikaisella googlettamisella löyty sopivat lakipykälät joihin voi viitata ja kirjoitin tiukahkon vastauksen. En muista ikinä kuulleeni moisesta yrityksestä saatikaan antaneeni heille mitään yhteystietojani, joita olisivat saaneet käyttää markkinoinnissaan. Yleensä tapanani on nimenomaan kieltää moinen toiminta.

Henkilötietolain mukaisesti pyysin saada tietooni heidän minusta kerätyt tiedot ja selvityksen mistä nuo tiedot ovat heille joutuneet. Katsotaanpa mitä vastaavat.

Ehkä mä vain olen hieman niuhottaja.

Yleistä 9:47

Dugi haastoi tällaiseen meemiin. Eka meemini, joten tähän pitää oikein panostaa. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että omituisuus on katsojan silmässä.

Homman nimi: Kirjoitan merkinnän, jossa paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Minussa näkyy olevan selvästi OCPDn oireita (linkin Diagnostic criteria-kohdan listasta 7,5/8 osuu nappiin). Toisin sanoen jään nyhväämään joskus mitättömien pikkuasioiden kanssa tuntikausiksi, verenpaine kohoaa reilusti, jos kaikki ei suju kuten olen suunnitellut, enkä saa mitään valmiiksi kun mikään lopputulos “ei vain ole terpeeksi hyvä”. Mikään näistä piirteistä ei kuitenkaan ole häiritsevän voimakas. Tästä saisin koko meemin täydeltä tapoja, mutta sehän olisi aivan liian tylsä lopputulos.

2. Haluan omistaa paljon kirjoja, että voin joskus lukea ne läpi. Valitettavasti nykyäään aika ei riitä kaikkeen, joten jostain on pakko karsia. Lukeinen on yksi niistä asioista, joihin saisin kulumaan aivan liiaksi aikaa. Jos kerran kirjan aloittaa, on se myös luettava loppuun. Siksi siis harkitsen pitkään ennen kuin aloitan jonkin kirjan lukemisen. Ajanpuute ei tietenkään estä kirjojen hankkimista.

3. Pyrin oppimaan uusia asioita aina kuin mahdollista. Yleensä opin parhaiten kun joku ensin opettaa perusteet, minkä jälkeen jatkan itseopiskeluna asiaa eteenpäin lukemalla ja tekemällä. Laaja-alainen ja tarpeeksi syvällinen tietämys eri asioista on aina eduksi esimerkiksi väittelyissä. Isäni mukaan olen käynyt liikaa kouluja.

4. Juon liikaa kahvia. Töissä päivän mittaan kumoan kymmenkunta kupillista. Vatsallani on paha tapa protestoida asiaa silloin-tällöin. Viikonloppuisin ja iltaisin kotona ollessani juon kahvia hyvin harvoin.

5. Olen lähes jatkuvasti väsynyt. Etenkin aamuisin. Opettelin tähän jo nuorena poikana, kun äiti pakotti lillalla nukkumaan silloin kun ei yhtään väsyttänyt ja herätti aamulla kun olisin halunnut nukkua. Käytännössä joka aamu menee vähintään kaksi tuntia, että saan itseni ulos ja lähden töihin. Tähän kahteen tuntiin mahtuu mm. torkkukytkin, pitkä suihku, aamupala ja aamulehti.

Sitten pitäisi joku haastaa… Dugi ehti jo haastaa Tiitiset, muttei määritellyt tarkemmin kenen vastausta odottaa. Minä haastan Tiitin (oletan, että toinen vanhemmista toimii välittää ja puhtaaksikirjoittaa tulokset). Jokohan Yoe on haastettu? Jos ei, niin punapää nousenvan auringon maasta voisi kertoa oudoista tavoistaan. Hiirten aivojen kanssa leikkimisen lisäksi siis. Muita en haasta.