Eilen oli jouluaatto. Vaikka kuinka uhosin Ingerille pitäväni jouluaaton oikeaoppisesti vasta 24. päivä, jouduin kuitenkin taipumaan ja vietin joulua eilen kiinalaistunnelmissa JC:n ystäväperheen luona. Joulupöytä notkui kaikenlaisista herkuista, kuten ankasta, mustekaloista ja tofusta. Roukailun jälkeen Joulupukki saapui paikalle ja jakoi lapsukaisille lahjoja. Olen ilmeisesti ollut kiltti lapsi kun minäkin sain niitä jokusen. Täytyy tosin tarkistaa hieman itsestäni antamaani kuvaa, sillä lahjat olivat kovin juomisorientoituneita. Tosin en lainkaan pistä hanttiin sen 12-vuotisen skotlantilaisen viskin löytämistä yhdestä paketista. Se oikea syy siihen miksi joulu pidettiin nyt, oli se että kyseinen perhe lähtee / lähti tänään Kiinaan, eivätkä he ole koko viiden vuoden Suomessa asumisen aikana viettäneet oikeaa joulua. Itselle se oikea joulu tulee huomenna oman perhaan seurassa.