Olipas aktiivinen viikonloppu. Normaalin sohvalla löhöämisen sijasta tavattiin paljon kavereita ja käytiin ostoksilla. Kivaa vaihtelua.
Perjantaina saimme vihdoinkin Dugin ja Moiran vierailulle. Onhan sitä jo vuoden päivät yritetty saada järjestettyä. Pariskunnalla kun tuppaa olemaan muutakin aktiviteettia. Dugi tutustutti minut sangen mielenkiintoiseen musiikkiin. Enpä olisi ikinä uskonut, ellen omin korvin kuule, että jos laumalle heavy muusikoita antaa läjän säkkipillejä ja rumpuja, saadaan aikaiseksi musiikkia. Onnistunut erikoisuus, vaika hulluja nuo germaanit ovatkin.
Launataina kävimme moikkaamassa kummipoikaani Samuelia. Siinä on kyllä aivan uskomattoman välkky 6-vuotias. Illan päätteeksi leikimme leikkiä, jossa piti luetella valtioita ja pääkaupunkeja aakkosjärjestyksessä. Samuel tiesi moninkertaisesti enemmän kuin kaikki aikuiset yhteensä. Hyvänä esimerkkinä Australia, jonka pääkaupungiksi aikuiset ehdottivat Sydneytä. Samuel korjasi välittömästi “Eikä oo, kun Canberra!”. Isän piti tuo vielä varmistaa karttakirjasta. Valitettavasti en nyt muista mikä oli se tieto, mikä sai oman laukani loksahtamaan lattiiaan. Olisiko ollut jokin Chilen tai Turkmenistanin pääkaupungin tietäminen.
Myöhemmin lauantaina tiitiset kävivät istahtamassa yö-glögillä. Glögin jälkeen siirryttiin tapaamaan Anssia töihin. Avattuamme tiitisille oman blogin ja toivotettuamme Anssille hyvää joulua, siirryimme kotiin nukkumaan.
Sunnuntaina oli shoppailupäivä. Jysk, Masku, Isku, Asko ja Prisma. Shoppailun tulos: joulukoristeita, joululahjoja ja uudet tyynyt. Melkein ostettuja: kotiin mahtumaton shova + 2 löhöilynojatuolia ja tiikistä käsin veistetty koristeellinen peili (tää oli aivan mielettömän upea, *slurp*).
