Nimetön

Mikä hitto oikein nykyministereitä vaivaa? Meillä on jo yksi sensuuriministeri. Emme tarvitse uutta.

Onpas meillä ärsyttävät yläkerran naapurit. Tein heidän kotimaratoonista jo kerran valituksen. Viime viikonloppuna heillä oli taas jokin into juosta ja hyppiä uudella parkettilattiallaan kengät jalassa keskellä yötä. Kävin asiasta huomauttamassa puoli kahden tienoilla. Asunnon nuori isäntä tuolee ovelle ja pyydän lopettamaan sen äänekkään biletyksen (joita siis ovat harrastaneet ennenkin). Hän ihmettelee halveksuvasti, että “mitkä bileet?” ja osoittaa pietä matkaradiota joka on ainoa musiikin lähde. Ilmeisesti joku oli lyönyt musiikin tahtia jalallaan, joka kyllä on ihan verrannollinen ääneltään bassojumputukseen. Korjaan, että tarkoitan sitä kengistä lähtevää kopinaa ja pauketta. Etenkin sitä makuuhuone-olohuone ravia joka sieltä on kuulunut. Yhä ‘painu vittuun’-asenteella illan isäntä sanoo “joo joo” ja sulkee oven. Päästyäni kotiin, sama show jatkuu. Kohta meno alkaa kuullostaa jo tahalliselta häiriköinniltä. Alan vetää jälleen housuja jalkaan mennäkseni uudelleen keskustelmaan asiasta, kun kuulen äänten siirtyvän rappukäytävään. Ovat siis lähdössä ulos. Ehkäpä he saivat siitä ‘kostamisesta’ tarpeekseen ja unohtavat asian toistaiseksi. Antaa siis olla. Seuraava asia mikä kuuluu on paukahdus kotiovessamme, joku löi siihen. Vedän nopeasti housut jalkaan ja juoksen ovelle. Kuulen kun hissi on matkalla alas ja pysähtyy jokaiseen kerrokseen (hississä ei ole muistia, joten joku leikkii). Pohjakerroksesta kuulen ulko-oven käyvän. Yläkerta kyllä rauhoittu, mutta minä en. Olin raivoissani. Kuinka voi olla noin lapsellisia aikuisia olemassa. Ei ole todellista. Tämän jälkeen menikin pitkä tovi ennen kuin sain jälleen unen päästä kiinni.

Soitin isännöitsijälle ja tein asiasta valituksen. Toivottavasti asian tulee muutos.