disclaimer [dɪs'kleɪmər] s oik vastuuvapauslauseke
TyöjuttujaMonday 5th Sep 15:15

Hihii. Pomo soitti ja kertoi, ettei ensiviikon työmatka olekaan pelkkää puurtamista. Tiimitapahtuma Dinantissa, joka pitää sisällään vierailun Citadelissa ja risteilyn Meuse-joella. Lisäksi pääsee tapaamaan vanhoja työkaverita, mahdollisesti jopa hyvän oluen merkeissä. Toivottavasti terassikelit jatkuvat vielä ensiviikon loppuun asti.

Ennen reissua pitäisi saada tehtyä UML-kaavioita aimo läjä esiteltäviksi ja mielellään lisäksi koodattua jotain näkyvää. Paikanpäälle on kuulemma järjestetty myös reilusti töitä. Kiitos siitä kuuluu tänään ilmoitetulle organisaatiouudistukselle, minkä ansiosta pari pienempää tiimiä yhdistyy ja työmetodit pitäisi takoa yhdenmukaisiksi (joku pääsi sanomaan jälleen “synergiaetu”). Arvatkaas kuka pääsee leikkimään teknistä konsulttia ja lopulta saa luvan tehdä suurimman osan migraatiosta. Ei sillä etteikö se olisi mielenkiintoista, mutta olis mulla tämä omakin projekti. Onneksi ei ole mitään deadlinea vielä asetettu. Etenkin kun suurin osa päivästä tuppaa menemään dokumenttien lukemiseen ja protokollien ymmärtämiseen.

Yleistä 11:56

Näkymä keittiön ikkunastaAinakin Mea ja Yoe näyttävät kuvia blogeissaan. Ajattlein kokeilla hieman paremmin miten se onnistuu. Valitettavasti tässä blogsomen blogissa (vai onkohan ongelma WordPressin tässä versiossa?) joutui hieman kikkailemaan, että sai thumbnailin tehtyä ja siitä linkin uuteen ikkunaaan. Onneksi support foorumilla oli tästä hyvä ohjeita ja esimerkkejä. Jatkossa varmaankin tulen pistämään kuvia mukaan enemmänkin. Katsotaan nyt miten tämä lähtee liikkeelle.

Niin, tuo kuva on otettu Kiinassa erään keittiön ikkunasta. Kävin siellä puolisoni kanssa, hänen serkkunsa luona asumassa parin viikon ajan tuossa keväällä. Neljä tällaista lähekkäin olevaa (saman rakennuttajan tekemää) asuinaluetta muodostivat muutaman kilometrin halkaisijaltaan olevan kokonaisuuden, jossa asui reilut 200 000 ihmistä. Tätä voisi vaikka kokeilla Tampereella siten, että Tampereen koko väestö muuttaisi keskusta-alueelle halkaisijaltaan hämeenkadun kokoiselle alueelle.

Edit: 12:41

Press It - Verkosta löytyneitä 10:48

Onpa kiva, että pääsee taas lentokoneen kyytiin viikon kuluttua…

HS: “Matkustajakone syöksyi asutusalueelle Sumatralla”

HS: “Finnair: Pekingin-koneen matkustajat eivät vaarassa”

Miksei työmatkoista, joissa joutuu lentokoneeseen, makseta vaarallisen työn lisää?

Yleistä 10:32

Voiko ihanammin aamu enää alkaa? Sekä henkilökohtainen että työsähköpostilaatikko yllätti useammalla spammilla (tosin onneksi työposti kootusti vain kahdella viestillä). Tämäkään ei olisi ollut mitenkään kauhistuttavaa, ellei lisäksi olisi löytynyt kaverin lähettämää hoax mailia. Tällä kertaa MSN messengeri oli kuulemma menossa maksulliseksi ja sen estämiseen pitää saada 500 000 nimeä kerättyä. Eikö voisi ajatella ennen kuin toimii? Tai edes googlettaa? Uskottavimmat hoaxit tuppaavat edes perustelemaan asiansa jotenkin ja jotkut jopa linkittävät tekaistuun uutisjuttuun.

Tietääköhän kukaan yhtäkään sähköpostinimilistakeräystä, joka ei ole ollut hoax ja josta on oikeasti ollut hyötyä? En muista itse yhtään sellaista.