Kun kerran alkuun on päästy, niin jatketaan samalla tavalla. Tällä kertaa Kulttuuriuutiset.netin verkkojulkaisun päätoimittaja Lauri Kaira tekstillään Kärpästä ei sittenkään ammuttu tykillä.
Vielä viikko sitten vaikutti siltä, että amerikkalaistyyppisellä sähköpostikampanjalla eduskunnalta voi viedä uskon niin hallituksen kuin eduskunnan omaankin valmisteluun.
Vielä pari viikkoa sitten kuvittelin, että elän demokratiassa, jossa kansalaisilla on oikeus sanoa mielipiteensä ja kertoa kansanedustajille huolenaiheensa. Etenkin jos ongelma koskee yksilön perusoikeuksia. Siitä hallituksen ja eduskunnan valmistelustakin voidaan olla kovin montaa eri mieltä.
Eduskuntaan tulvi meilejä, joissa esitettiin suuria pelkoja tekijänoikeuslain suhteen. Perusideana oli monella, että hallituksen esitys kieltäisi kategorisesti omien levyjen kopioinnin MP3-soittimille.
No eihän sitä suoranaisesti kielletä, mutta jos levy on suojattu, niin sakkorangaistuksen siitä saisi ja nimen rikosrekisteriin. Kuten jo on monesti todettu, niin opetusministeriön moka on taas vetänyt monet harhaan tässä asiassa.
Viikon tuumaustauolla kansanedustajille selvisi, että tuo väite ei pidä paikkaansa. Moni haukkoi henkeään, kun havaitsi, ettei kyse ole pienestä tulkinnanvarasta tai liioittelusta. Vaan siitä, että kyse oli oikeasti harhaluulosta.
Ilmeisesti koko teksti perustuu opetusministeriön tiedotteeseen, jonka he lakia ymmärtämättään päästivät ulos. Olen yhtä mieltä siitä, että todellakin kyse oli harhaluulosta. Kuten yllä jo totesin, opetusministeriö myönsi antaneensa valheellisen tiedonannon, jonka voi vielä tässäkin vaiheessa lukea ministeriön sivuilta.
Tämä on kaukana siitä, että kaikkien levyjen kopiointi kiellettäisiin. Karkeilla luvuilla puhuen, väite oli noin sata prosenttia pielessä - koska valtaosa nykyisestä äänilevykannasta ja tulevistakin uutuuslevyistä on kopioitavissa.
Mihin perustat väitteesi, että tulevistakin uutuislevyistä valtaosa on kopioitavissa? Miksi minun pitäisi tyytyä vain “valtaosaan”? Minulla tulee olla oikeus kopioida omaan käyttööni “karkeilla luvuilla puhuen” sata prosenttia ostamistani levyistä.
Kopiosuojauksen päätehtävä on estää musiikin siirto piraattijakeluun internetin vertaisverkoissa. Sitä on levyissä käytetty vasta muutamana vuonna, silloinkin arviolta 5-10 % nimikkeistä. Lisäksi uudet, nyt käyttöönotettavat suojaustekniikat sallivat tulevista levyistä muutaman kopion teon yksityiskäyttöön. Siten ongelmaksi jäi muutama prosentti muutamana vuotena julkaistuista levyistä - marginaalinen osa maailman cd-levykannasta.
Kopiosuojauksen päätehtävä on estää CD-levyn kopioiminen. Piste. Sillä saatetaan toki yrittää rajoittaa teoksen leviämistä Internetiin, mutta jos joku sel lataa itselleen vertaisverkosta, ei kyse ole rikoksesta. Toisin on kun teen siitä itselleni kopion, joka toimii haluamassani soittimessa. Jälleen toistan, että puheet nykytilanteesta ja montako prosenttia jää kopiokelvottomiksi tai millaista laatua uudet suojaustekniikat sallivat kopioitavan, ovat turhia. Tulevaisuudessa tilanne todennäköisesti muuttuu ja lakiehdotuksessa ei olla katsottu tulevaisuuteen tämän asian suhteen.
Kärpäsestä oli tehty härkänen ja sitten vaadittu että eduskunta ampuisi sitä tykillä, välittämättä seurauksista nettipiratismin vastaiselle taistelulle. Asian todellisen laidan selvittyä hallituspuolueet totesivat, että tykkiä ei tarvittu.
Lauri, itse sinä olet tekemässä härästä kärpästä. Ilmeisesti et ole ymmärtänyt, että tekijänoikeuslakiehdotuksessa on monta muutakin ongelmakohtaa, eikä ongelma kulminoidu pelkkiin MP3-tiedostoihin.
Eduskunta aikoo kuitenkin terästää lakia lausumalla, jossa se korostaa, että luovan alan tulee todellakin järjestää äänilevyihin lain sallima kopiointimahdollisuus kuluttajalle. Hallitusta velvoitetaan edistämään ja seuramaan asiaa, ja ellei se onnistu vapaaehtoisuuden pohjalta, asia hoidetaan lain voimalla.
Tämä sanoma on selkeä. Hoitakaa asia itse, tai muuten… Viesti tulee ottaa vakavasti. Suomalainen lainsäätäjä on halunnut turvata tulevaisuudessa - mm. tietokoneohjelmista poikkeavan - yksityisen kopiointioikeuden musiikkitallenteisiin. Tätä tahtoa pitää luonnollisesti kunnioittaa.
Eduskunta ei tee asialle mitään. Kirjoittaa lapun jossa kerrotaan, että “me seurataan lain toimeenpanoa”, vaikka se kuuluu muutenkin asiaan.
Lauri, odotin että sanoisit jotain, mutta tämän jälkeen tuntuu siltä, ettet sanonut yhtään mitään. Juttusi perustuu siihen, että OPM heitti tietämättään valheen aj eduskunta ei tehnyt asialle mitään. Nämähän on jo käsitely. Siksi kommettinikin ovat niin kovin yksitoikkoisia. Eihän tällaisesta lukijani nauti. Pitäisi saada jotain uutta. Asia puuduttaa jo ihan tuskassa.